keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tervetuloa!

Täällä jälleen. Kirjoitan tällaisen alustavan esittelyn toisesta projektistani joka tuli mulle, no hieman puskista. Kuulin että päntäneläisessä talossa olisi saatavilla ilmainen kaakeliuuni. Tämän reissun jälkeen tulin kotia kahden siirrettävän talon omistajana. Eli edellinen on Kaarlela josta kertoo toinen blogini ja nyt on tämä uusi tulokas, Leskisen kauppa. 

Talon historiasta ei mulla ole tällä hetkellä hirveästi tietoa. Sen verran olen jo saanut kaivettua että sen on rakentanut Jaakko Vihtori Peltonen vuonna 1914 Päntäneen kylään. Peltonen myi kaupan vuonna 1926 Kalle Leskiselle jonka suvun hallussa talo on ollut tähän päivään saakka.

 Talo olisi joutunut kaivinkoneen kauhan kautta hakkeeksi, joten sain sen ilmaiseksi. Tarkoitus on että siirrän kaupan samassa kylässä olevalle tontilleni, jolle tulee myös Kaarlela. Tavoitteeni on tuoda talo takaisin 1914 vuoden kaltaiseksi. Ikkunat ehdittiin ennen tuloani tuhota ja väliovet ovat tyyliä -60-luku. Vanhoja tapetteja on kutenkin yllättävän hyvin säilynyt. Talon itäpäädyssä on lankkulattia, pönttömuuri  ja kaakeliuuni sekä näitä tapettikerroksia. Talon keskiosa on remontoitu 1970-luvulla ja siitä johtuen alapohjan vahinko on ollut melkoinen. Kuistille on tehty sauna ja keittiön vesiputket ovat myös vuotaneet lattian alle. Rakenteissa käytetty muovia, mineraalivillaa ja uretaania. Länsipäädyssä on ollut kauppa. Sen lattiassa ei myöskään ole hurraamista. Niskat on pökätty "ketunmultaan" ja lattia on lahonnut totaalisesti.

 Tässä pieni alustus. Kuvia on paljon purkuvaiheesta joita laitan tänne kunhan pääsen ensijärkytykseni yli. Tämä tuli nimittäin hieman äkkiä :)